Tunnisteet

elintarvikkeet (48) elämä (34) Emmerdale (7) Euroviisut (3) haaste (10) joulu (7) juoma (15) keho (30) kesä (1) kirjat (22) koira (14) kuntoilu (57) Kuntoportti (20) käsityöt ja askartelu (7) Leffat (7) lenkkeily (11) lista (19) Minä (16) musiikki (5) onnellisuus (11) paasto (9) pelit (7) pyöräily (7) reissaaminen (15) ruoka (41) spinning (9) syksy (7) talvi (5) tankotanssi (18) unet (1) vaatteet (13) venyttely (10) yoga ja pilates (6) zumba (5)

lauantai 8. syyskuuta 2012

Treenihistoriaa

Varsinaiseen itseni esittelyyn en lähde vieläkään, mutta julkaistakoot nyt hiukan "treenihistoriaani" tai miksi sitä nyt oikein voisikaan sanoa. Pieni historiikki minusta, liikunnasta ja kehostani. VAROITUS: poikkeuksellisesti tälle blogille, tämä teksti sisältää paljon negatiivisiakin asioita ja asenteita. Vaan mitenkä muutenkaan voi kertoa peruskoululiikunnasta?

Aloitetaan vaikka peruskouluajoista. Jouduin koko sen ajan asumaan niin pienessä käpykylässä, että harrastemahdollisuudet olivat aika olemattomat. Ehkäpä jos olisimme asuneet jossain isommassa kaupungissa, niin olisinkin kinunnut itseni vaikka jonnekin tanssitunneille. Kuka tietää. Ainoat liikuntamahdollisuudet olivat lähinnä hiihto talvisin ja uinti kesäisin. (Olisipa ollut edes se uimahalli lähempänä kuin 39 km:n päässsä, niin sitä olisi voinut harrastaa ympäri vuoden.) Pienempänä tuli vielä jonkun verran ihan huvikseenkin hiihdettyä, kunnes peruskoulu tappoi senkin innon.

Meidän koulussamme liikuntatunnit ja koko "opetus" oli ihan perseestä. Koko yhdeksän vuoden liikuntatunnit koostuivat lähinnä siitä, että hiihdettiin, suunnistettiin tai hiihtosuunnnistettiin. Lokakuussa sitten käveltiin, koska oli kaikille paikkakuntalaisille suunnattu Kävellen Kuntoon Lokakuussa -kilpailu. Keväisin pelattiin pesistä/pitskua/whatevah, johon kukaan ei koskaan kertonut sääntöjä, jotka tuntuivat vaihtuvan joka kerran. Mieluumin oli ottamatta kiinni sitä palloa kun ei kuitenkaan olisi tiennyt mihin se pitää heittää. Tässä välissä on pakko huomauttaa, että toisin kuin niin monet muut peruskoululiikuntaa vihaavat, niin en mielestäni kuitenkaan ollut mitenkään erikoisen huono (lukuunottamatta sitä, etten tiennyt nitä pesiksen sääntöjä) tai minua ei koskaan valittu joukkueisiin viimeisenä. Enkä näin jälkikäteen ajateltuna mielestäni koskaan peruskouluaikoina ollut liian lihava, vaikka sukulaiset sitä niin ahkeraan jaksoivatkin jankuttaa ja vihjailla ja vaikka varmaankin jokaikinen teinityttö kuvittelee olevansa liian lihava. Olin siis ihan normaali keskivertoreipas tyttönen, enkä edes vittuillut opettajalle päin naamaa. Liikuntatunnit olivat muuten vain niin ankeita ja typeriä ja saivat kaiken innostumisen liikuntaan laantumaan. Luulen myös, että se ei ollutkaan mikään vitsi kun opettaja aina hekotteli, että menee taas arpomaan numerot...

Jossain hetkellisessä mielenhäiriössä valitsin yläasteelle myös yhden ylimäräisen valinnaisen liikunnan. Opettaja oli eri kuin normaalisti ja hän lupaili, että tekisimme kaikkea erilaista. Ehkä menisimme jopa naapurikaupunkiin keilaamaan yms. Ja paskat. Loppujen lopuksi teimme ihan niitä samoja asioita. Tai yksi erikoinen kerta meillä ainakin oli. Ensimmäistä kertaa ikinä olisi päässyt pelaamaan ihan oikealla jääkiekolla oikeaa jääkiekkoa. En muista unohdinko oikeasti vai jätinkö tahallani luistimet kotiin, mutta parin kaverin kanssa emme voineet osallistua ja sen sijaan kävelimme jonkin lenkin sillä aikaa kun muut pelasivat. Joku näistä ei-pelaavista taisi opettajalle suoraankin valittaa, ettei tahdo pelata kun pojat lyövät niin täysiä sitä kiekkoa ja sitten sitä joutuu pelkäämään. (Valinnaisliikunnassa oltiin tytöt ja pojat yhtäaikaa. Taisipa siellä olla myös useammalta eri vuosiluokaltakin.) Vaikka näistä peruskoulutraumoista voisi puhua vaikka kuinka pitkään, niin ne saavat minut vieläkin niin huonolle ja vihaiselle tuulelle, että jätän tällä kertaa tähän.

Noin 19-vuotiaana.


Vuodet vierivät ja pitkään ainoa liikunta oli oikeastaan hyötyliikunta. Onneksi olen niin pihi ja Jyväskylässä on niin kalliit bussimaksut, että mieluumin täällä menee pitkätkin matkat kävellen tai pyörällä. Jossain vaiheessa sitä on varmaan ruvennut syömään epäterveellisemmin tai liikkumaan vieläkin vähemmän tai vain aineenvaihdunta itsestään huonontunut, kun ihan huomaamatta olinkin jossain vaiheessa paisunut melko paljonkin. Pitkään elin kuitenkin harhaluulossa, että olisin paljon pienempi kuin mitä oikeasti olinkaan.

Nämä harhaluulot tapahtuivat limittäin seuraavien tapahtumien kanssa (tai kai niitä on välillä vieläkin).
Hypätkäämme kevääseen 2010. Tykkään aina kokeilla kaikkea uutta ja toimia koekaniinina erilaisissa jutuissa. Niinpä otin innokkaasti yhteyttä kun erääseen graduprojektiin etsittiin koeryhmää. Kriteerit olivat muistaakseni, että piti olla liian vähän liikkuva 18-30 -vuotias nainen. No, sehän sopi minulle kuin nenä päähän. Siitä sitten alkoikin erilaiset testit ja 9 viikon määrätty liikunta, jossa kävimme joko spinningissä tai sitten salitreeniä tekemässä. Tuon kokeilun aikana Kuntoportin tilat tulivat minulle tutuiksi ja huomasin, että salillakin voi olla hauskaa, jos on selkeä ohjelma ja joku on neuvonut, että mitä ihmettä niillä kaikilla oudon näköisillä laitteilla oikein tehdään. Tuossa kokeilussa oli hyvää myös se, että painoja lisättiin säännöllisesti. Nyt kun treenaa salilla yksinään, niin painojen lisääminen on ollut vähän mitä sattuu ja välillä on pitänyt vähentääkin. Treenaukseen tuli myös sopiva painostus tehdä liikkeet tunnollisesti, koska ei halunnut omilla toimillaan pilata toisten tutkimusta.

Tuon koekaniinina olon jälkeen menikin lähes vuosi, niin että palasin takaisin laiskottelun pariin ja elämä heittelehti muutenkin vähän mihin sattuu. Sitten näin itsestäni valokuvia ja havahduin, että pitääpä ruveta taas liikkumaan. Koska Kuntoportti oli jo valmiiksi tuttu paikka ja olin sen todennut hyväksi, niin oli helpointa palata taas sinne ja ruveta heidän asiakkaakseen. Alku lähti hyvin käyntiin. Pian huomasin taas miten hyvä mieli siitä liikunnasta tuleekin. Kuntoportilla oli juuri alkanut oma Suurin Pudottaja -kisansa ja vaikka muut olivatkin saaneet kahden viikon etumatkan minuun nähden, niin päätin kuitenkin osallistua. Jos ei muuta, niin saisi siitä edes vähän jotain lisämotivaatiota. Miten noloa olisikaan, jos loppumittauksissa painaisi enemmän kuin alkumittauksissa. Niinpä jaksoin rehkiä innokkaasti sen pari kuukautta ja vielä pitkään kilpailun jälkeenkin. Yllätys oli suuri kun sain kuulla, että olin voittanut koko kisan. Tarkkoja tuloksia en enää muista. Viime vuonna pudotin kuitenkin sen 15kg. Olisiko tuon kilpailun aikana lähtenyt jotain 7-10kg.









Suurin Pudottaja -kisan alkuvaiheessa. Pari kiloa jo lähtenyt. Monta vielä edessä. Korkkarit ja asento tekee ehkä kapeammankin näköisen kuin mitä tuossa vaiheessa oli. Ei vaan oikein löytynyt mitään muitakaan kuvia tuolta ajalta. Yksi hirveä oli, mutten löytänyt. Olenkohan joskus poistanut sen kokonaan.










Vuoden 2011 syyskuussa olen ollut pienempi kuin vuosiin. Syyskuulta ei valitettavasti ole kuvia, mutta ei se varmaankaan paljon poikkea näistä elokuun kuvista.








Katsooko itseään vain jotenkin eri tavalla vai mistä on kyse, mutta tällä hetkellä kun katselen näitä kuvia, niin en itse näe näissä paljoakaan eroa?

Painossa on eroa kuitenkin yli 10 kg.


















Tällä hetkellä olen jotain noiden kahden välissä. Vähän hävettääkin, että menin voittamaan kisan painonpudotuksessa ja sitten melkein kaikki kilot tulivat takaisin tänä vuonna. Nyt olen kuitenkin ottanut itseäni taas niskasta kiinni ja ruvennut sekä liikkumaan enemmän että katsomaan vähän tarkemmin että mitä suuhuni pistän. Tähän mennessä on sujunut hyvin ja mielikin on ollut paljon parempi.

Huolettaa vaan jo valmiiksi, että miten käy kun tulee talvi. Vihaan pakkasta ja kylmää ja entisen 300 metrin sijaan matkani kuntosalille on nykyään 3 kilometriä. Tuleeko käytyä tarpeeksi ahkeraan, jos käyn vain ennen tai jälkeen koulun tai silloin kun saan miehekkeeltä kyydin? Kai sitä voi joskus ihan erikseenkin lähteä sinne kävelemään, mutta jos on ollut jo pitkä päivä, niin siihenhän menee sitten koko ilta. Myös hyvät hyötyliikunnat jäävät pois, kun talvella en enää pyöräile. Toivotaan parasta ja katsotaan sitten myöhemmin, että miten nämä asiat ratkaisen.

Vielä havainnollistamaan noin puolentoistavuoden painon heittelyäni tämä taulukko. Tarkkoja summia en ainakaan vielä paljasta, mutta voin kertoa, että suurimman ja pienimmän painon välillä on 15,8kg.



12 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa tekstiä sanon minä! (Tiedoksesi, että laitoin Veeran kattomaan videoo, jotta voin perehtyä näihin teksteihin, vaiks oikeesti me tavallisesti ollaan tähän aikaa jo ulkoilemassa...no kyllä sen vielä ehtii!) Niin, että millaisia muutoksia siihen peruskoulun liikuntaan pitäisi tehdä? Joskus luin hyvän kirjoiituksen siitä, että liikunnanopettajiksi valikoituu niitä, jotka on ollut aina hyviä liikunnassa ja tykänneet ite just noista ikuisista hiihtolenkeistä, hah, siihenhän ne edistysaskeleet sitten kilpistyy. Ja mitenkä sellainen liikuntaintoilija pystyis kaivamaan liikunnan iloa myös niille oppilaille, jotka ovat kenties jo lannistuneet ja ottaneet ajatuksen " liikunta ei ole minulle" osaksi omaa minäkuvaansa? Kyllähän tämä on myös osittain perinnöllistä, sillä oman äidin liikuntaharrastukset vaikuttavat omaan tapaan suhtautua hilpeään hikoamiseen. (Kyllä voi syyttää äitiä kaikesta!) Niin että on ollut ihan homma organisoida oma mieli siihen, että liikkuu säännöllisesti. Mutta se on opettelua. Sanoisin, että 5 viikossa uudesta elämäntavasta tulee sujuva. Ja sitähän on varaa kehitellä koko loppuelämä.

    Keksin tällaisen vertauskuvankin omasta liikuntahistoriastani; aiemmin tein pieniä irtiottoja terveen elämän merelle herkku- ja loikoilurannikolta optimistijollalla. Juu, siellä yritin merelle jollallani vastatuuleen. Siihen kuului lyhyitä repäisyjä liikunnan saralla ( liian kovaa treeniä, jolloin innostus huonokuntoisena lopahti aika pian-takaisin loikoilurannikon turvaan!). Tai sitten kaheleita dieettejä ( kaalikeittodieetti...Just! Se että syö vaan joskus...just! Miksi on niin hankalaa sisäistää, että ratkaisu todella on monipuolinen ravinto ja säännölliset ruoka-ajat? Ne muut keinot eivät vain kertakaikkiaan sovi koko loppuelämän elämäntavaksi). Nyt seilaan mielestäni hyvinkin jämäkällä aluksella tuolla terveen elämän merellä.

    Toivon vaan, ettei meri jäädy tänä talvena, heh. Olen myös miettinyt kannattaako toista lasta laittaa tekoon, ku on niin mahtavaa olla hyvässä kunnossa ja vaikka raskaana muka voi harrastaa liikuntaa, ni hiukan epäilen...

    VastaaPoista
  2. Minusta tärkein ensiaskel koululiikuntaan olisi se, ettei siitä annettaisi mitään numeroita. Vain suoritusmerkintä. (Sama pätee myös kuvaamataitoon, käsitöihin yms.)
    Jos joku tahtoo jotain tarkempaa arviota vaikkapa johonkin liikunnalliseen kouluun hakiessaan, niin sitten voisi pyytää jotain suositteluja tai valinnaisissa voisi vaikka olla ne numerot.
    Eikö kuitenkin olisi tärkeämpää saada kansalaiset TERVEIKSI ja innostumaan liikunnan mukavuudesta, eikä tappaa sitä intoa? Eli enemmän pitäisi keskittyä opettamiseen ja innostamiseen, eikä siihen ahdistamiseen ja suorittamiseen. Äkkiseltään en muista, että liikkatunneilla olisi koskaan OPETETTU mitään. Ehkä se kompassin käyttö, ei muuta. (Ja sitäkään ei tarvinnut käyttää kun rastit olivat aina samoilla vakiopaikoillaan. Vaihteli vain se, että millä rasteilla piti mikäkin viikko käydä.)

    Melko epäreilua myös, jos opettaja pistää väkisin oppilaat aina tekemään omaa liikuntasuosikkiaan. Opettaja on vaikkapa himojääkiekkoilija samoin kun puolet luokasta, mutta toinen puoli luokasta onkin kiinnostuneempi jalkapallosta ja yksi poikkeustapaus on mestarillinen baletissa. Eipä noista kahdesta jälkimmäisestä ole sitten mitään hyötyä.

    Mahtava tuo vertauskuva! :)

    Eikun vaan alulle ja kunnolla liikkumaan! ;)
    Toivottavasti en nyt saa kaikkien mammojen vihoja niskoilleni, mutta välillä oon miettinytkin, että pitääkö vaan hyvin iso osa ihmisistä raskautta tekosyynä laiskottelulle ja sairaalloiselle mässäilylle? Onneksi omakohtaista kokemusta ei ole, niin en tiedä tästä sen tarkemmin... :P

    VastaaPoista
  3. Ah, koululiikunta! Toisto, toisto ja vielä kerran toisto. Se on katsos opintojen äiti. Ei mitään mielikuvitusta tai vaihtelua, eikä missään tapauksessa tule kuunnela oppilaitten mielipiteitä.

    On muuten aika huisi tuo ero noissa valokuvissa mustavaatteisena ja sitten laihtuneena. Mun mielestä kyllä livenä olit vieläkin laihempi ennen taantumaa. Mutta hei, nyt kun alat tänne blogiin kirjoittamaan noita liikuntajuttuja niin olisi vaan niin NOLOA olla laihtumatta ja liikkumatta, että kaipa saat sinne salile raahauduttua. Ja vaikka meniskin koulun jälkeen KOKO ilta, niin eihän se haittaa jos se on vaikka se yks ilta sillä viikolla ja vaikka ois vaakasuorassa lumipyry. ;)

    Raskaus ja imetys on tosi hyviä "tekosyitä" mässäilylle. Itsehän nimittäin laihduin äitiyden myötä, sen verran paljon nousee energiankulutus :)

    VastaaPoista
  4. Koululiikunta.. Kuinkahan monen ihmisen innon sekin on onnistunut tappamaan? :D Mun kavereista tosi tosi moni löysi liikunnan vasta reilusti yli parikymppisinä ja vihas liikuntaa siihen asti.

    Ja se on ihan totta, et helposti tehdään niitä opettajien lemppareita. Ala-asteella se ei mua haitannut ;) Pelattiin koko ajan vaan pesäpalloa ja lentopalloa ja mähän pelasin niitä joukkueissa muutenkin. Lisää vaan palloilua mulle, kiitos! :D

    Mut yläasteella meillä olikin sitten opettajan jokin telinevoimistelija ja se oli sitä aerbiciä koko ajan. Olisin vaan halunnu päästä pelaan futista jätkien kans, jotka sai pelata koko ajan eikä vaan pomppia joitain biccejä. Ja funny enough, nykyään pompin jumpissa ihan vapaaehtosesti ;) En ois ikinä uskonut! :D

    Mut näitä treenitarinoita on kyl tosi mielenkiintosta lukee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuinpas mahduttamaan monta typoa yhteen kommenttiin, mut eiköhän siitä silti selvän saa ;)

      Poista
  5. minessan: Ei niitä typoja onneksi huomaa, kun tulee aamutuimaan lukemaan näitä silmät vielä puoliksi kiinni. ;)

    Ja oliskin vaihdellu nuo opettajat. Ekalla luokalla oli joku eri opettaja, josta on todella huonot muistikuvat, mutta sitten koko loppukouluajan olikin sitten sama opettaja.

    Lukiossa ei muuten tullut mieleenkään, että olisin ottanut yhtään ylimääräistä liikuntaa. Nyt vasta ensimmäistä kertaa rupesin miettimään, että ehkä siellä olisikin ollut erilaista. Eri opettaja ja eri puolella Suomea olisi ainakin ollut.

    Raisa: Kyllä siihen menee enemmän kuin yksi ilta viikossa.. ;)
    Tässä viimeksi noin vartti sitten vähän tuskailin, että joudunko jättämään jotain sittenkin väliin tälläkin viikolla, kun meinaa sosiaalinen elämä kärsiä.
    Tai no onhan mulla jo yksi sosiaalinen ilta tulosa tällä viikolla. Tarvitseeko sitä toistakin?

    Tällä hetkellä vie eniten aikaa koulu ja liikkuminen. Mitenhän saisi kalenterista aikaa muullekin. (Nyt vihdoinkin onkin se kalenteri mulla!)

    VastaaPoista
  6. Raisa:
    Niin ja nuo "laihiskuvathan" on elokuulta. Syyskuussa oisin ollut jotain pari kiloa pienempikin, mutta siitä ei jostain syystä ole yhtään kuvia.

    VastaaPoista
  7. Enpä tiennyt että sulla on blogi! :) Koululiikunta tappoi minunkin innostukseni...etenkin joukkuepeleihin! Olin aina se lapsi, joka valitaan viimeiseksi. Pelkäsin heiluvia jääkiekko- ja sählymailoja ja päälle ryntääviä toisia lapsia ja sitä mahdollisuutta, että joku talloo varpaille! Ja sit kaikki on pettyneitä ja vihaisia, kun oon niin huono pelaamaan enkä ees välitä voitosta. Nefalaisten kanssa on kyl ihan ok pelata sählyä, ku ne ei pelaa niin verenmaku suussa... :D
    Kuvista huomaa kyllä muutoksen! Onneksi ihmisen silmät, nenä ja suu pysyvät suhteellisen samankaltaisina, niin tunnistaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasta noin elokuussa tämän aloitinkn, niin ei tätä ole vielä kovin moni tainnut löytääkään. (Vaikka mainostankin fb:ssä vähän väliä.. :P )

      Voi olla, että jos meikä tulis niihin nefalaisten peleihin mukaan, niin pelaisinkin verenmaku suussa nyt kun olen päässyt taas liikunnan makuun! >:D

      Taitaa meikäläistä muuttaa enemmän nuo hiustyylit ku vartalonmuutokset? Ainakin päätellen siitä, kun jotkut vanhat tutut ei joskus ihan oikeesti oo tunnistanu mua, kun olen tehnyt jotain tarpeeksi radikaalia uudistusta hiuksilleni! :D

      Poista
  8. Tosi hyvä idea tämä sivu! Pääsi nopeasti perille blogin kirjoittajasta :) ehkä pitäisi itsekin apinoida jotain tämäntapaista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tehdä. Tällaisia on mukava lukea muilta :)

      Poista