Tunnisteet

elintarvikkeet (48) elämä (34) Emmerdale (7) Euroviisut (3) haaste (10) joulu (7) juoma (15) keho (30) kesä (1) kirjat (22) koira (14) kuntoilu (57) Kuntoportti (20) käsityöt ja askartelu (7) Leffat (7) lenkkeily (11) lista (19) Minä (16) musiikki (5) onnellisuus (11) paasto (9) pelit (7) pyöräily (7) reissaaminen (15) ruoka (41) spinning (9) syksy (7) talvi (5) tankotanssi (18) unet (1) vaatteet (13) venyttely (10) yoga ja pilates (6) zumba (5)

lauantai 29. syyskuuta 2012

Mehustelua

Hiljaista on ollut pitkään sekä kiireiden, että reissaamisen takia. Kävin viikko sitten viikonloppuna vähän rauhoittumassa ja elämässä oravanpyörän ulkopuolella äeteen luona. Viikonloppu sisälsi lähinnä lepäämistä, kissojen rapsuttelua, puolukoiden keräämistä, puolukoiden siivoamista ja mehujen tekoa. Puolukkametsästä selvittiin hengissä, vaikka yksi laukaus siellä kuulikin. Onneksi ei osunut. Ilmeisesti emme muistuta riistaa. Karhukaan ei meitä onneksi syönyt.




Ylläolevat ainesoat kasasimme yhteisiin bileisiin tanssimaan tällaiseen:
video 

Emme laittaneet sekaan yhtään sokeria ja siltikin saimme aikaan todella MAUkasta mehua, nam nam!


Kotiuduttuani hemmottelin itseäni laajentamalla teekokoelmaani tällä ihanuudella. Myönnetään, paketin ulkoasu oli se, joka sai minut ostamaan tämän. Aiemminkin olin katsellut sitä ja nyt en voinut enää vastustaa. Ihania norsuja lämpimissä väreissä. Itse asiassa aika samanlainen kuin minun kolmiosainen palapelini, jota en ole vieläkään saanut seinälle ja josta keskimmäinen tuhannen osan palapeli on vielä kasaamatta. Reunoille tulevat 500 palan palapelit on jo koottu. Vinkkejä otetaan vastaan. Mikä on paras keino kiinnittää painavia palapelejä seinään kiinni, niin että ne pysyvät siellä seinässä kiinni, niin että kuitenkin irtoavatkin sieltä seinästä joskus, jos tahtoo ottaa ne pois?




keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Tulevaisuuden suunnitelmat

Jo ajat sitten sain toteutettua kaikki ylöskirjoittamani haaveet, vaikken niitä sillä hetkellä tosissani uskonut koskaan saavuttavani. Niinpä on vihdoinkin aika tehdä uusia suunnitelmia loppuelämää varten. Tässä lista näistä, joita ihan ensimmäisenä tuli mieleen:
  1. Parantaa venyvyyttä.
  2. Saada lihakset.
  3. Päästä uudelleen käymään Emmerdalessa.
  4. Hankkia ihan oikea ammatti.
  5. Pelastaa maailma.
  6. Lukea paljon lisää hyviä kirjoja.
  7. Palata joku päivä tietokonepelien maailmaan.
  8. Muuttaa kaikki lankavarastot valmiiksi käsitöiksi.
  9. Parantaa Pommin kuntoa.
  10. Yhdistää kaikki ylläolevat niin, että kaikelle on aikaa, eikä yksi asia vie liikaa aikaa toiselta.
  11. Oppia lopultakin täysin siihen, että en lannistu heti toisten ihmisten negatiivisista kommenteista.
  12. Nähdä Take That livenä.
  13. Käyttää miehekettä ulkomailla.
  14. Käydä avaruudessa.
  15. Nähdä 2100-luku.
  16. Olla edes osittain mukana jonkun kirjan kirjoittamisessa tai vähintään alkukiitoksissa.
  17. Olla paikan päällä katsomassa Oscar-gaalaa.
Mitä sinä haluaisit tehdä tai saavuttaa? Vai oletko jo saavuttanut kaiken haluamasi? Oletko kirjoittanut niitä koskaan ylös?

Pakkopostaus

Ajattelin tähän väliin kertoa, että hengissä ollaan, mutta kiirettä on pitännä ja reissannakin olen!
Näistä sitten myöhemmin lisää. Toivottavasti jo tänään iltasella olisi aikaa pitempään sepostukseen.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Mikä sinua motivoi?

Ah, eilen oli hyvä päivä. Kävin illalla YogaPilateksessa ja paria liikettä lukuuottamatta tuntui menevän paremmin kuin koskaan aiemmin. Ehkä laji ja liikkeet alkavat tulla tutuiksi ja niitä pikku hiljaa osaa paremmin ja/tai sitten takana olevat lepopäivät ovat oikeasti tehneet hyvää. YogaPilateksen jälkeen muutenkin on niin hyvä olo ja hyvä mieli. Keho palkitsee kun sitä on ensin hellinyt oikein kovasti. Yleensä sen jälkeen kuljenkin jonkinlaisessa horroksessa hymy korvissa jonkin aikaa.

Nuo Kuntoportin YogaPilates -tunnit ovatkin olleet todella mukava yllätys. Tunnilla yhdistellään sekä joogasta että pilateksesta juttuja ja ainakin minun mielestäni kokonaisuus toimii loistavasti. Onko sitten tuo yhdistelmä vai hyvä ohjaaja vai mikä syynä. Aiemmin olen joskus kokeillut erilaisia jooga-juttuja ja pettynyt siihen, kun en olekaan tykännyt niistä niin paljon kun odotin.  Ihan harmittaa, että tänään en mennyt aamutunnille ja jatkossa en enää pääsekään tiistaiaamuisin.

Sitten itse asiaan, mistä minun on pitänyt jo pitkän aikaa kirjoittaa. Nimittäin siitä, että mikä motivoi liikkumaan. Mielelläni kuulisin nimittäin muidenkin kokemuksia ja kommentteja tähän asiaan.

Oli aihe sitten ihan mikä tahansa, niin yksi parhaista motivoinnin keinoista on varmastikin kaikenlaiset taulukot ja kilpailut. Taulukoita on niin mukava katsella ja niistä on mukava seurata omaa tai muiden kehitystä. Toisena tulee sitten kilpailut. Minut voi varmaan huijata melkein mihin tahansa, jos siitä vain tekee kilpailun. Mikseihän kaikesta tehdä? Tai kai sitä itse voisi tehdä koko elämästään yhtä pelkkää kilpailua. On tuossa kilpailuinnossa huonokin puolensa. Joskus taas en viitsi edes lähteä mukaan, jos en usko omiin mahdollisuuksiini.

Mitä sitten tulee liikkumiseen ja/tai painonpudotukseen, niin edellisten ohella paras motivaattori on kun katsoo Suurinta Pudottajaa tv:stä. Hyvä, jos malttaa katsoa edes kokonaista jaksoa, kun haluaisi jo itsekin lähteä liikkumaan.

Aiemmat esimerkit kun käsittelivät enemmän treenauksen ulkopuolella tapahtuvaa motivointia, niin lisätään vielä yksi, joka motivoi itse suorituksen aikana. Nimittäin musiikki. Ilman musiikkia en varmaan jaksaisi tehdä mitään viittä minuuttia kauempaa.

Minkälainen musiikki auttaa sinua? Mikä pistää sinun jalkasi vispaamaan tai lanteesi heilumaan? Minkä kappaleen kuultuasi jaksat vielä lisää, vaikka kuvittelit olevasi jo ihan poikki? Mitä ylipäätään kuuntelet?

Minä käytän aina lenkkeillessä ja pyöräillessä tätä listaa:
Suoritusmusaa
Venytellessä ja rauhoittuessa käytän tätä listaa:
Venyttelymusaa

Toivottavasti listat toimivat ja näkyvät kaikille kun jaan ne noin vai pitäisikö olla lisättynä ensin spotifyn kaverilistalle? Ei kai. Jos toimivat, niin SAA ANTAA lisää biisivinkkejä molemmille listoille.

Molemmat listat poikkeavat hyvin paljon siitä mitä normaalisti kuuntelen. Eri tilanteet vain vaativat erilaisen musiikin. Kuunteletko sinä samaa musiikkia sekä treenatessa että "vapaalla" vai vaaditko eri tilanteisiin eri musiikit?

(Muistutus itselle: vielä kaksi viikkoa muuta treenausta ja sitten pitäisi keskittyä pääasiallisesti tankotanssiin.)

maanantai 17. syyskuuta 2012

Viikonloppuni valokuvin

Perjantaina oli pyhitetty Mafia-illalle.
Erittäin hauska ja koukuttava seurapeli!
Tietenkin suurin osa oli valmistautunut
iltaan asianmukaisin asuin.












Lyhyesti Mafia-pelin ideana on saada mafiosot kiinni ennenkuin he päästävät päiviltä liian monta kyläläistä tai jos pelaat mafiosona, niin listiä mahdollisimman monta kyläläistä ennen kuin he arvaavat, että juuri sinä olet mafioso.
Mafian lisäksi pelasimme myös muita samantapaisia pelejä.
Tässä on alkamaisillaan The Resistance.

Polkupyörän pitäessä todella outoa ääntä, lähdin salille kävelen.
Olikin mukavan aurinkoinen päivä maisemien ihailuun.
Salilla tein ensin rankan treenin ja sitten 45 minuutin venyttelyn.
Artokin (=R2D2) pääsi pitkästä aikaa mukaan.
Takaisin päin pääsinkin autolla, mutta teimme muutaman ylimääräisen lenkin
ja piipahdimme vesiputouksella.


Kerran kaikki muutkin tekee näitä!

...and that's who I am.
Oikeampaa esittelyä odotellessa voit tutustua minuun kuvien kautta. Karsinta oli kovaa. Alunperin näitä taisi olla yli kuusikymmentä, eikä vielä sekään määrä riittäisi kertomaan minusta tarpeeksi.







perjantai 14. syyskuuta 2012

Maanantaisoturi jatkaa..

Tein sen minkä lupasin ja luin kokonaan kirjan Maanantaisoturit (Laakso, Kukka ja Tavi, Varpu). Alkuosan ahmin (heh heh, maanantaisoturin onkin parempi ahmia kirjoja kuin ruokaa). Loppuosa oli minulle vähän turhempaa ja tylsempää tekstiä, mutta koko kirja oli loppujen lopuksi niin lyhyt, että siinähän se meni. Kaiken kaikkiaan kokonaisuutena lukukokemus oli miellyttävä ja mielenkiintoinen. Alkuosuus siis käsitteli lähinnä ravintoon liittyviä asioita ja jälkiosuus käsitteli liikuntaa kahvakuulaharrastusnäkökulmasta. Omalla tavallaan oli ihan kiva lukea kahvakuulailusta, mutta ei siinä itselle herännyt mitään intoa, että nyt olisi pakko päästä itsekin harrastamaan sellaista.

Ravinto-osuudessa oli paljon sellaisia asioita, jotka saivat minut miettimään enemmänkin ja paljon sellaisia asioita, joista olen itsekin jankuttanut monille. Tämän hyvän kohdan aiheesta nälkä ja tunnenälkä voisin jakaa kanssanne.

1. Oikea nälkä kehittyy pikkuhiljaa. Se alkaa pienenä murinana mahanpohjassa, ja kasvaa vähitellen oikeaksi, isoksi näläksi. Tunnenälkä syntyy salamannopeasti.

2. Oikea nälkä ei pakota syömään heti. OIkea nälkä jaksaa odottaa jonkin aikaaa. Tunnenälkä vaatii tyydytystä heti, sillä ei ole kärsivällisyyttä odottaa hetkeäkään.

3. Oikea nälkää syntyy tavallisesti aikaisintaan kolmen tunnin päästä edellisestä syömiskerrasta. Tunnenälkä voi syntyä milloin tahansa.

4. Oikea nälkä on ylipäätään ruoan kaipuuta. Tunnenälkä on jonkin tietyn ruoan kaipuuta.

5. Oikea nälkä katoaa syömällä. Tunnenälkää ei tyydytä mikään ruoan määrä.

6. Kun olet syönyt oikeaan nälkään, tunnet olosi rauhalliseksi ja tyytyväiseksi. Syötyäsi tunnenälkään tunnet vain syyllisyyttä ja ehkä ähkyä.

Nämäkin kohdat oli itse asiassa lainattu kirjaan alunperin jostain muusta lähteestä niinkuin monet muutkin kohdat. Kirjassa olikin hyvin koottu eri tietoja eri lähteistä. Plussana myös useat Tyler Durdenin (Fight Club) sitaatit.

This is your life, and it's ending one minute at a time.

Suosittelen kirjaa kaikille jojotteluun kyllästyneille, ravinnosta kiinnostuneille, kahvakuulailua aloitteleville ja lukutoukille, jotka haluavat kartuttaa lukukokemuksiaan kaikilla mahdollisilla erilaisilla teoksilla.


Mitäs omaan ruokailuuni nykyään kuuluu? Olen ilmeisesti ihan puolihuomaamattomasti ollut nykyään todella vähällä sokerilla. Luulin aiemminkin, etten sitä paljon käytä, mutta suurin osa saamastani sokereista taisikin olla niitä piilosokereita. Mitenkään erikoisen tarmokkaasti en ole (ainakaan tarkoituksella) vähentänyt sokeria. Valmiiksi maustettuja jogurtteja en ole syönyt kuukausiin (paria poikkeusta lukuunottamatta), mutta en kai aiemminkaan niitä niin paljon syönyt?

Eilen sitten kävi niin, että söin iltapalaksi ananasrahkaa, jonka olin ostanut niin, että vasta myöhemmin tajusin, että siinähän on ihan oikeaa sokeria ja ilmeisesti vieläpä aika paljon. Tapanani ei ole heittää elintarvikkeita koskaan roskiinkaan, joten iloisin mielin ryhdyin sitä syömään. Kyllähän se hyvää oli. Ehkä vähän liian makeaa kuitenkin. Hetken päästä alkoi sitten sydän käymään ylikierroksilla ja hakkaamaan hullun lailla. En keksi muutakaan selitystä kuin tuon sokerin. Eikö sitten paljon sokeria nauttiville tule tuollaisia vai onko se vain niin jatkuva tila, ettei sitä tiedosta?

Taidan jättää tästä lähin kaupan hyllylle kaikki nuo valmiiksi sokeroidut tuotteet, niin kenties säästyn sydänkohtaukselta. Tai ehkä jonkun baari-illan viinat voisikin korvata sillä, että vetäisi hirveät sokeriähkyhumalat? ;)



keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Lepopäivä

Alunperin suunnitelmissani oli tälle aamulle spinningiin meno, mutta eilen illalla tajusin ensinnäkin olevani ihan poikki ja toiseksi tajusin, että en ollut yli viikkoon pitänyt kunnon lepopäivää. Hupsista, Niinkin voi käydä kun joka päivälle on salilla jotain mielenkiintoista tarjottavaa. Eikä ihmekään, jos alkaa jo väsyttää. Keho se vain taitaa jo itsekin muistuttaa, että pieni lepo olisi paikallaan. Tänään siis pakollisen seisoskelun ja pyöräilyn lisäksi keskityn välillä joihinkin muihin juttuihin kuin liikuntaan. Ainakin pari hyvää kirjaa olisi ja pari koulutehtävää ja Emmerdaleja rästissä ja kyllähän näitä hommia riittää.

Kukahan muuten on keksinyt tuon, että viikossa olisi aina vähintään yksi lepopäivä? Miksi juuri viikossa? Eikö vaikka riittäisi joka kahdeksas tai joka kymmenes päivä? Kuinka usein te pidätte lepopäiviä? Mitä silloin teette? Nukutte sohvalla? Teette vain rauhallisia kävelylenkkejä? Juoksette baariin ja pidätte huolen siitä, että seuraavastakin päivästä tulee lepopäivä?

tiistai 11. syyskuuta 2012

Älä revi pelihousujasi!

Tänään reippailin jo aamusta yogapilateksen parissa ja iltapäivällä energyn, vahva selkä -jumpan ja venyttelyn parissa. Nyt alkaakin olla olo aika naatti ja huominen olkoot ansaitusti lepopäivä. Olihan viikonloppukin melko touhukas.

Jo aamutunnille mennessäni huomasin tehneeni virheen. Otin vahingossa mukaan ne housut, joissa on takana suuri reikä. Kuinka moni teistä olisi luovuttanut koko homman ja jättänyt vähintään ne iltapäivätunnit väliin tai käynyt päivän aikana ostamassa uudet housut? Minä ratkaisin ongelman vain siten, että piilouduin tapojeni vastaisesti takariviin. Oli kyllä outoa olla siellä, kun on jo tottunut niin siihen tiettyyn omaan paikkaansa. Miten te valitsette paikkanne ryhmäliikunnassa, jos tulette ensimmäisenä paikalle tai silloin kun on vielä paljon valinnanvaraa ja tilaa? Nimenomaan Kuntoportilla jumpatessa olen löytänyt itselleni täydellisen paikan.

  1. Tahdon olla edessä, että näen paremmin mitä pitää tehdä.
  2. Kaikkein mukavinta on tehdä, kun näkee itsensä peilistä.
  3. Pylvään vieressä tehdessä ei ole pitkä matka juomapullolle, joka pitää olla syrjässä joko seinän vierellä tai pylvään ympärillä.

Alkuaikoina podin välillä huonoa omatuntoa siitä, että vein aina hyvän eturivipaikan itselleni ja monet muut joutuivat tyytymään takariviin. Välillä yritin vaihdellakin paikkaa. Nykyään se on aika lailla samaan kohtaan jämähtänyt. Tänään sen vaan taas huomasi, että ei ne eturivipaikat näytä kelpaavan. Etenkin aluksi ammotti tyhjyyttään, kun kaikki vain pakkautuivat taakse. Ainakin voin jatkossakin mennä aina eturiviin hyvillä mielin. Kunhan vain muistan ottaa ehjät housut mukaan.

Nokkelimmatpokkelimmat varmaan huomasivatkin, että tuohon oikealle on ilmestynyt tällainen:







Pistin sen siihen koristamaan blogiani sen kunniaksi, että minäkin rupesin nyt yhdeksi Kuntoportin bloggaajista. Mukavaahan tähän hyvään seuraan on liittyä.


maanantai 10. syyskuuta 2012

Maanantaisoturin mietteitä

"Miltä kuulostaisi NYT? Juuri nyt toimii parhaiten. Jos vaikka ensin lakkaisit murustelemasta kinkkuvoileipää tämän kirjan sivuille, laittaisit koko opuksen sivuun ja juoksisit korttelin ympäri? Hip ja hei, uusi elämä on aloitettu!"

Näin luin kirjasta Maanantaisoturit (Kukka Laakso ja Varpu Tavi) ja hekottelin itsekseni. Itsehän olin vasta tullut kirjastosta tuon kirjan kanssa ja odottelin ryhmäliikuntasalissa zumban alkamista. Hyvissä ajoin kun saapuu tunnille, niin odotellessa ehtii vaikka mitä. Kovin pitkälle en ehtinyt kirjaa lukea, mutta vaikutti mielenkiintoiselta ja ajatuksia herättävältä. (Toistaiseksi kyllä vaan paljon sellaista itsestäänselvää ja omia aiempia ajatuksia vahvistavaa, mutta hyödyllistä ja mielenkiintoista silti.)

"Maanantaisoturi voi olla kuka tahansa 10 - 100-vuotias, joka tietää että koskaan ei ole liian aikaista eikä liian myöhäistä. Maanantaisoturi aloittaa tänään. Hän valitsee valon, voiman ja terveyden."


Kirjassa opastetaan siis terveellisemmän elämän pariin niille, jotka haluavat jatkaa tästä ikuisuuteen. En lupaa vielä, että tottelisin kirjan ohjeita, mutta kiinnostuneena lukutoukkana aion silti lukea opuksen alusta loppuun.

"Elämänmuutos, terveys ja onnellisuus kuulostavat laimealta virkamieskieleltä markkinapuheiden rinnalla. Kuka jaksaa tehdä ankarasti töitä terveyden puolesta, jos toisessa vaakakupissa tarjotaan kireät pakarat päivässä? Kuka jaksaa rakentaa omaa hyvinvointiaan hormonien ja mielen tasolla, kun tarjolla on muovinen supermaailma ja euron jogurttipurkki, joka muuttaa elämäsi 14 päivässä?" 

Sunnuntai-ilta meni mukavasti sisältäen yhden ihanan yllätyksen. Onneksi mieheke katsoo televisiota säännöllisesti ja vinkkaa jutuista, jotka minulta menisivät muuten ohi. Aikaisen nukkumaanmenon sijaan pääsinkin katsomaan Take Thatin konserttia. Keikka oli kuvattu siltä viime vuoden kiertueelta, jolla Robbiekin oli mukana. Toivottavasti keikkailisivat vielä jatkossakin joko neljästään tai viidestään, niin minäkin pääsisin joskus katsomaan. Tänään kehittelinkin sitten mielessäni sellaista, että jos minulla joskus olisi oma kuntosali, niin järjestäisin sinne Take That -teemaisia jumppia tai päiviä. Konsertissa näytti vanhoissa biiseissä olevan useinkin samat vanhat koreografiat. Miten mukava olisikaan oikean musiikin soidessa opetella ja tanssia niitä itsekin. Mielellään sitä treenaisi muutenkin tiettyjen kappaleiden tahtiin. Esim. tämän:


Venyttelyihin ja muihin rauhallisempiin hetkiin taas tarvittaisiin kärsivällisyyttä:


Spinningissä voisi sitten vetää kaikkein tuoreimpia kappaleita:





sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Viikonlopun muotikatsaus

The Log Lady
Isommat pölkyt toimivat hyvin catwalkina.
Tänään tuli nukuttua pitempään kuin pitkään aikaan (noin 09.30 asti), joten aamupäivälenkille joutuikin lähtemään lähes heti herättyä. Tulipa kuitenkin tehtyä vihdoin se asia, joka on roikkunut tekemättä. Eli nyt olen tänäkin vuonna kiertänyt Jyväsjärven kävellen. 13km  ja 2h 15min. Kaappasin mukaan kaverinkin, joka joutui toimimaan valokuvaajana tällä taipaleellamme.

Olisi varmaan jo aika ostaa uudet lenkkarit, koska noin pitkä matka noissa kengissä saa jo aikaan pienet rakon alut. Ei niissä aiemmin ollut tuollaista ongelmaa. Varpaatkin miltei tulevat jo läpi lenkkareistani. Tuskin tulee tänä vuonna tehtyä enää noin pitkiä lenkkejä. Ellei sitten tule ostettua niitä uusia kenkiä.

Koska tyylitajuuni voi aina luottaa ja asukokonaisuuteni oli jälleen lähes täydellisyyttä hipova ja jokaisen lenkkeilijän kateuden kohde, niin päätin jakaa nämä huimat muotikuvat teidän kanssanne.

Kuvasta kun katsoo, niin järvi näyttää hurjalta. Kuka muka tuollaisen jaksaa kiertää kävelemällä.

Lenkkarit
80% entisen työpaikan kustantamat "palkaksi" kävelytestiin osallistumisesta
Kaksiraitaiset siniset housut
Miehekkeeltä kähvelletyt, kun ei tykkää noista, vaikka ovat minun mielestäni paljon hienommat kuin ne toiset, jotka hän omistaa. Hyvä juttu vaan molemmille, että voivat pitää jalassaan niitä omasta mielestään parempia.
Punainen takki (hihoissa kaksi valkoista raitaa)
Varmaankin lähes yhtä vanha kuin käyttäjänsä. Olisikohan äeteen vanha.
Vihreä kaulahuivi
Muistaakseni kirpputorilöytö muutaman vuoden takaa.
Suffeli-pipo
Samaan sarjaan kuuluu myös kaulahuivi. Nämä ovat olleet käytössäni noin kolmevuotiaasta asti.
Punaiset käsineet
Haloselta. 2 euroa.


Viikon reseptiosuus (tein näitä jo muutama päivä sitten)




1. Kukkakaalipannarit

Heitin kukkakaalimuussin sekaan sämpyläjauhoja ja munia ja paistoin niistä tuollaisia pienen pannarin tapaisia juttuja.

2. Tonnikalapihvit (melko summittainen ohje, kun en enää muista tarkkaan)

-purkillinen chilitonnikalaa öljyineen (muita mausteita ei sitten tarvitsekaan, kun tuota chiliä tulee tuossa niin hyvin)
-pari rkl sesaminsiemeniä
-pari rkl hamppujauhoja
-kolme rkl soijajauhetta
-vettä jonkin verran, olisiko ollut pari desiä
(-taisi niissä olla vielä joitain muitakin siemeniä, mutta en enää muista mitä. Pellavan?)

Rauhassa turvonnut ja muhinut mönjä muotoillaan pihveiksi ja paistetaan uunissa sopivassa lämpötilassa sopivan ajan verran. Ensikerralla kyllä pilkon sekaan vielä sipulia.





lauantai 8. syyskuuta 2012

Treenihistoriaa

Varsinaiseen itseni esittelyyn en lähde vieläkään, mutta julkaistakoot nyt hiukan "treenihistoriaani" tai miksi sitä nyt oikein voisikaan sanoa. Pieni historiikki minusta, liikunnasta ja kehostani. VAROITUS: poikkeuksellisesti tälle blogille, tämä teksti sisältää paljon negatiivisiakin asioita ja asenteita. Vaan mitenkä muutenkaan voi kertoa peruskoululiikunnasta?

Aloitetaan vaikka peruskouluajoista. Jouduin koko sen ajan asumaan niin pienessä käpykylässä, että harrastemahdollisuudet olivat aika olemattomat. Ehkäpä jos olisimme asuneet jossain isommassa kaupungissa, niin olisinkin kinunnut itseni vaikka jonnekin tanssitunneille. Kuka tietää. Ainoat liikuntamahdollisuudet olivat lähinnä hiihto talvisin ja uinti kesäisin. (Olisipa ollut edes se uimahalli lähempänä kuin 39 km:n päässsä, niin sitä olisi voinut harrastaa ympäri vuoden.) Pienempänä tuli vielä jonkun verran ihan huvikseenkin hiihdettyä, kunnes peruskoulu tappoi senkin innon.

Meidän koulussamme liikuntatunnit ja koko "opetus" oli ihan perseestä. Koko yhdeksän vuoden liikuntatunnit koostuivat lähinnä siitä, että hiihdettiin, suunnistettiin tai hiihtosuunnnistettiin. Lokakuussa sitten käveltiin, koska oli kaikille paikkakuntalaisille suunnattu Kävellen Kuntoon Lokakuussa -kilpailu. Keväisin pelattiin pesistä/pitskua/whatevah, johon kukaan ei koskaan kertonut sääntöjä, jotka tuntuivat vaihtuvan joka kerran. Mieluumin oli ottamatta kiinni sitä palloa kun ei kuitenkaan olisi tiennyt mihin se pitää heittää. Tässä välissä on pakko huomauttaa, että toisin kuin niin monet muut peruskoululiikuntaa vihaavat, niin en mielestäni kuitenkaan ollut mitenkään erikoisen huono (lukuunottamatta sitä, etten tiennyt nitä pesiksen sääntöjä) tai minua ei koskaan valittu joukkueisiin viimeisenä. Enkä näin jälkikäteen ajateltuna mielestäni koskaan peruskouluaikoina ollut liian lihava, vaikka sukulaiset sitä niin ahkeraan jaksoivatkin jankuttaa ja vihjailla ja vaikka varmaankin jokaikinen teinityttö kuvittelee olevansa liian lihava. Olin siis ihan normaali keskivertoreipas tyttönen, enkä edes vittuillut opettajalle päin naamaa. Liikuntatunnit olivat muuten vain niin ankeita ja typeriä ja saivat kaiken innostumisen liikuntaan laantumaan. Luulen myös, että se ei ollutkaan mikään vitsi kun opettaja aina hekotteli, että menee taas arpomaan numerot...

Jossain hetkellisessä mielenhäiriössä valitsin yläasteelle myös yhden ylimäräisen valinnaisen liikunnan. Opettaja oli eri kuin normaalisti ja hän lupaili, että tekisimme kaikkea erilaista. Ehkä menisimme jopa naapurikaupunkiin keilaamaan yms. Ja paskat. Loppujen lopuksi teimme ihan niitä samoja asioita. Tai yksi erikoinen kerta meillä ainakin oli. Ensimmäistä kertaa ikinä olisi päässyt pelaamaan ihan oikealla jääkiekolla oikeaa jääkiekkoa. En muista unohdinko oikeasti vai jätinkö tahallani luistimet kotiin, mutta parin kaverin kanssa emme voineet osallistua ja sen sijaan kävelimme jonkin lenkin sillä aikaa kun muut pelasivat. Joku näistä ei-pelaavista taisi opettajalle suoraankin valittaa, ettei tahdo pelata kun pojat lyövät niin täysiä sitä kiekkoa ja sitten sitä joutuu pelkäämään. (Valinnaisliikunnassa oltiin tytöt ja pojat yhtäaikaa. Taisipa siellä olla myös useammalta eri vuosiluokaltakin.) Vaikka näistä peruskoulutraumoista voisi puhua vaikka kuinka pitkään, niin ne saavat minut vieläkin niin huonolle ja vihaiselle tuulelle, että jätän tällä kertaa tähän.

Noin 19-vuotiaana.


Vuodet vierivät ja pitkään ainoa liikunta oli oikeastaan hyötyliikunta. Onneksi olen niin pihi ja Jyväskylässä on niin kalliit bussimaksut, että mieluumin täällä menee pitkätkin matkat kävellen tai pyörällä. Jossain vaiheessa sitä on varmaan ruvennut syömään epäterveellisemmin tai liikkumaan vieläkin vähemmän tai vain aineenvaihdunta itsestään huonontunut, kun ihan huomaamatta olinkin jossain vaiheessa paisunut melko paljonkin. Pitkään elin kuitenkin harhaluulossa, että olisin paljon pienempi kuin mitä oikeasti olinkaan.

Nämä harhaluulot tapahtuivat limittäin seuraavien tapahtumien kanssa (tai kai niitä on välillä vieläkin).
Hypätkäämme kevääseen 2010. Tykkään aina kokeilla kaikkea uutta ja toimia koekaniinina erilaisissa jutuissa. Niinpä otin innokkaasti yhteyttä kun erääseen graduprojektiin etsittiin koeryhmää. Kriteerit olivat muistaakseni, että piti olla liian vähän liikkuva 18-30 -vuotias nainen. No, sehän sopi minulle kuin nenä päähän. Siitä sitten alkoikin erilaiset testit ja 9 viikon määrätty liikunta, jossa kävimme joko spinningissä tai sitten salitreeniä tekemässä. Tuon kokeilun aikana Kuntoportin tilat tulivat minulle tutuiksi ja huomasin, että salillakin voi olla hauskaa, jos on selkeä ohjelma ja joku on neuvonut, että mitä ihmettä niillä kaikilla oudon näköisillä laitteilla oikein tehdään. Tuossa kokeilussa oli hyvää myös se, että painoja lisättiin säännöllisesti. Nyt kun treenaa salilla yksinään, niin painojen lisääminen on ollut vähän mitä sattuu ja välillä on pitänyt vähentääkin. Treenaukseen tuli myös sopiva painostus tehdä liikkeet tunnollisesti, koska ei halunnut omilla toimillaan pilata toisten tutkimusta.

Tuon koekaniinina olon jälkeen menikin lähes vuosi, niin että palasin takaisin laiskottelun pariin ja elämä heittelehti muutenkin vähän mihin sattuu. Sitten näin itsestäni valokuvia ja havahduin, että pitääpä ruveta taas liikkumaan. Koska Kuntoportti oli jo valmiiksi tuttu paikka ja olin sen todennut hyväksi, niin oli helpointa palata taas sinne ja ruveta heidän asiakkaakseen. Alku lähti hyvin käyntiin. Pian huomasin taas miten hyvä mieli siitä liikunnasta tuleekin. Kuntoportilla oli juuri alkanut oma Suurin Pudottaja -kisansa ja vaikka muut olivatkin saaneet kahden viikon etumatkan minuun nähden, niin päätin kuitenkin osallistua. Jos ei muuta, niin saisi siitä edes vähän jotain lisämotivaatiota. Miten noloa olisikaan, jos loppumittauksissa painaisi enemmän kuin alkumittauksissa. Niinpä jaksoin rehkiä innokkaasti sen pari kuukautta ja vielä pitkään kilpailun jälkeenkin. Yllätys oli suuri kun sain kuulla, että olin voittanut koko kisan. Tarkkoja tuloksia en enää muista. Viime vuonna pudotin kuitenkin sen 15kg. Olisiko tuon kilpailun aikana lähtenyt jotain 7-10kg.









Suurin Pudottaja -kisan alkuvaiheessa. Pari kiloa jo lähtenyt. Monta vielä edessä. Korkkarit ja asento tekee ehkä kapeammankin näköisen kuin mitä tuossa vaiheessa oli. Ei vaan oikein löytynyt mitään muitakaan kuvia tuolta ajalta. Yksi hirveä oli, mutten löytänyt. Olenkohan joskus poistanut sen kokonaan.










Vuoden 2011 syyskuussa olen ollut pienempi kuin vuosiin. Syyskuulta ei valitettavasti ole kuvia, mutta ei se varmaankaan paljon poikkea näistä elokuun kuvista.








Katsooko itseään vain jotenkin eri tavalla vai mistä on kyse, mutta tällä hetkellä kun katselen näitä kuvia, niin en itse näe näissä paljoakaan eroa?

Painossa on eroa kuitenkin yli 10 kg.


















Tällä hetkellä olen jotain noiden kahden välissä. Vähän hävettääkin, että menin voittamaan kisan painonpudotuksessa ja sitten melkein kaikki kilot tulivat takaisin tänä vuonna. Nyt olen kuitenkin ottanut itseäni taas niskasta kiinni ja ruvennut sekä liikkumaan enemmän että katsomaan vähän tarkemmin että mitä suuhuni pistän. Tähän mennessä on sujunut hyvin ja mielikin on ollut paljon parempi.

Huolettaa vaan jo valmiiksi, että miten käy kun tulee talvi. Vihaan pakkasta ja kylmää ja entisen 300 metrin sijaan matkani kuntosalille on nykyään 3 kilometriä. Tuleeko käytyä tarpeeksi ahkeraan, jos käyn vain ennen tai jälkeen koulun tai silloin kun saan miehekkeeltä kyydin? Kai sitä voi joskus ihan erikseenkin lähteä sinne kävelemään, mutta jos on ollut jo pitkä päivä, niin siihenhän menee sitten koko ilta. Myös hyvät hyötyliikunnat jäävät pois, kun talvella en enää pyöräile. Toivotaan parasta ja katsotaan sitten myöhemmin, että miten nämä asiat ratkaisen.

Vielä havainnollistamaan noin puolentoistavuoden painon heittelyäni tämä taulukko. Tarkkoja summia en ainakaan vielä paljasta, mutta voin kertoa, että suurimman ja pienimmän painon välillä on 15,8kg.



The Gorgeous Blogger


Taas Raisa heitti minulle haasteen ja oletan, että samalla myös antoi minulle tämän tunnustuksen:


Haaste siis sisälsi nämä kysymykset, joihin nyt vastaan:

Milloin aloitit blogisi?
Vastikään. 2012 elokuussa. Ajatus on kyllä muhinut päässäni jo vuosia, mutta vasta nyt se oli tarpeeksi kypsynyt, että saatoin aloittaa tämän.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Tarkoitus oli, että kirjoittaisin kaikesta mahdollisesta mistä tykkään ja mitä olen tehnyt, mutta tällä hetkellä pahasti näyttää siltä, että tästä onkin tulossa pelkkä kuntoilublogi.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen?
-en ole vieläkään esitellyt itseäni kunnolla.
-en aiemmin saanut aikaiseki aloittaa blogia, kun en tiennyt mitä aihetta se käsittelisi, mutta nyt kaikki alkaa kuitenkin ajautua yhden teeman ympärille.
-keskittyminen positiivisiin asioihin (tai ainakin yritän kovasti keskittyä niihin...)

Mikä sai sinut aloittaman blogin kirjoittamisen?
Se on ollut harkinnassa jo pitkään. Vaikka itse luennon aikana en tätä ajatellutkaan, niin saattaa olla, että jonkinlainen lopullinen päätös syntyi Uskalla Innostua -luennon aikaansaamana.
Nyt jälkikäteen olen huomannut, että olisi jo aiemmin pitänyt tajuta, että tarvitsen tällaista että kirjoitan asioita ylös jonnekin. Ei ole ollenkaan sama asia mietiskellä oman päänsä sisällä juttuja tai keskustella niistä jonkin kanssa. Mukavan erilaista pitkästä aikaa kirjottaa.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Saada sille lisää lukijoita. Sellaisia, jotka aktiivisesti kommentoisivat,
Vaikkakin alussa taisin sanoa, että teen tätä blogia pääasiassa itseäni varten, enkä kirjoittaessani tahdo miettiä, että mikä miellyttäisi mahdollista lukijakuntaa.


Saa vielä esittää niitä lisäkysymyksiä!
Aion tehdä joku päivä itsestäni kuitenkin sen esittelyn.

torstai 6. syyskuuta 2012

Mitä haluaisit tietää minusta?

Tai ennemminkin mitä kaikkea bloginkirjoittajat yleensä paljastavat itsestään tai mitä heistä haluttaisiin tietää?
Mietin nimittäin sitä, että jos ja kun tätä blogia eksyvät lukemaan sellaisetkin, jotka eivät tunne minua lainkaan, niin kuinka outoa on ruveta lukemaan tekstejä, jos ei tiedä itse kirjoittajasta yhtikäs mitään. Eli jonkinlainen pieni esittely olisi varmaan paikallaan.

En kuitenkaan tiedä mitä kaikkea siihen laittaisi, joten nyt annan kaikille uteliaille mahdollisuuden. Voitte kysyä minulta ihan mitä vain tämän kirjoituksen alla. Katsotaan sitten, että vastaanko vai en. ;)

Tutummat ihmiset voivat osallistua sitenkin, että vaikka tietäisivät asiota minusta, niin kysymysmuodossa kertoisivat, että mitä kaikkea voisi olla järkevää/mielenkiintoista/hyödyllistä/hauskaa kertoa.

Heitän nyt pallon teille ja annan mahdollisuuden vaikuttaa! :)


keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Aikainen lintu madon nappaa

Täällä on jo pari päivää ollut hiljaista, koska en haluaisi tästä pelkkää kuntoilublogia, enkä tällä viikolla ole tehnyt mitään mainitsemisen arvoista, joka liittyisi johonkin muuhun kuin liikkumiseen. Tästä harvinaisesta tapauksesta pitää nyt tulla kuitenkin raportoimaan. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan jää ainutkertaiseksi.

Kaikkeen sitä ryhtyykin. Nyt on ensimmäinen oikea aamulenkki takana. Kello herätti jo 06.40, vaikka tänään on vapaapäivä. Vaan minkäs sille mahtaa, että aamulla saa aikaiseksi paljon paremmin ja hyytyminen alkaa iltapäivästä. Eikä siihen yleensä vaikuta edes se mihin aikaan on herännyt. Suunnittelin, että aloitan aamulenkkeilyt todella rauhallisesti ja pienin matkoin. Matkan aikana kuitenkin yli kaksinkertaistin aiotun matkan, kun virtaa tuntui riittävän, eikä ollut muutenkaan mihinkään kiire.

2,9 kilometrin matkan taitoimme aikaan 23 ja puoli minuuttia. Yllättävän hyvin. Toimiikohan tuo sivusto oikein, josta aina mittailen näitä matkojani. Mukanani oli siis Pommi-koira, joka on luonani vähän alle puolet ajasta. Nyt on ollut jo noin viikon ja olen parhaani mukaan yrittänyt treenata Pommiakin parempaan kuntoon. Pääosin kävelimme tuon lenkin, mutta satunnaisia pätkiä hölkkäsimme Silti noin hyvä aika hämmästyttää. Koiran kanssahan joutuu vähän väliä pysähtelemään. (Eilen tuli illalla napattua koiran lisäksi miehekekin mukaan ja tehtiin 6,3 km:n lenkki noin tuntiin.)

Koirasta huolimatta en siis aiemmin ole aamulenkkeilyt. Yleensä aamuisin koiran käyttää pihalla vain noin 10-500 metrin päässä, että rassukka pääsisi aamupissalle. Mahdolliset pitemmät lenkit olen sitten säästänyt iltapäivälle. Tällä viikolla kuitenkin tajusin, että jos olen näin aamuihminen, niin miksenpä veisi koiraa jo heti aamusta pitemmälle lenkille ja hyvällä tuurilla jaksan tehdä iltapäivälläkin pitemmän lenkin. Jos jostain syystä ei aina ehdi iltapäivällä tehdä hirveän pitkää, niin ainakin on saanut aamullakin käydä. Oikeastaan tämä oli vasta toinen asia, jota ajattelin. Alunperin ajatus lähti siitä, että itsekin voisin lenkkeillä aamuisin enemmän. Eli yritän jo ensiviikolla tehdä sen, että lähden lenkille jo aamusta, vaikkei koira olekaan enää täällä.

Tässä uudessa tavoitteessa ja rutiinissa on vain yksi suuri ongelma. Kohta tulee talvi ja rakastan lämpöä. (Siis ihan oikeasti oon ihan vilukissa ja palelen aina kun muilla on kuuma, enkä KOSKAAN valita helteistä. En ole ikinä kokenut, että Suomessa olisi ollut liian kuumaa päivää.) Säistä riippuen varmasti viimeistään joulu-tammikuussa loppuu lenkkeilyt. Mitäs sitten tilalle? Pitäisikö ruveta käymään useammin salilla ja nimenomaan aina aamuisin? Vai miten te himolenkkeilijät tai satunnaiset lenkkeilijät teette? Sinnikkäästi läpi vuoden paahdatte menemään vai keksittekö jotain muuta talven ajaksi? Kuinka saada itsensä keväällä taas lähtemään lenkille, jos on koko talven jättänyt väliin?

Edellistä kirjoittaessa taisin jo itsekin ratkaista tämän. Samoihin aikoihin varmaan kun minulle kelpaavat lenkkeilysäät loppuvat loppuu myös pyöräilykelit. Eli siitähän tulee jo jonkinlainen lenkki, kun kävelee aamuisin koululle tai sitten sinne salille. Hölkkäilyt ja juoksut siinä sitten jäävät väliin, mutta kai se reipas kävelykin on parempi kuin ei mitään. Yli kolmen kilometrin matka siinäkin tulee, jos lähden koululle, kaupungille tai salillle. Ehkä hyvä sääntö olisikin itselle se, että heti kun ottaa keväällä polkupyörän käyttöön on aloitettava aamulenkkeilyt. Vaan mitenkäs isommat vapaapäiväputket ja lomat? Pitänee sitä vielä miettiä.

Nyt kun on vauhti päällä niin mietin, että pitäisikö aamupalan jälkeen lähteä käymään vielä salilla. En ole kuukausiin kunnolla käynyt ihan vain salin puolella. Ryhmäliikunnat ovat jostain syystä houkutelleet enemmän ja on ollut kiireitäkin. Pitäisi tuon kanssa ottaa itseään niskasta kiinni ja ruveta käymään enemmän. Ehkä nyt en voi luistaa asiasta enää enempää, kun kirjoitan sen tänne julkisesti ylös. Nykyään vain olisi aikaa enemmän iltaisin, enkä silloin tykkää käydä salilla, koska a) ruuhkaa b) aamupäivästä olisi enemmän energiaa.



maanantai 3. syyskuuta 2012

I love your blog

Sain tämän post it -lapun Raisalta. Hän itse kirjoittaa Leffaurakka-blogia, jota suosittelen lukemaan ja selailemaan. Blogissa on hyvä alkuasetelma ja idea muutenkin ja sieltä saa hyviä leffavinkkejä. Raisalla on myös Kirjaurakka-blogi, jossa on samantyyppinen idea kuin tuossa ensimmäisessäkin. Olisin noille blogeille antanut tämän tunnustuksen, mutta enhän voi sitä antaa takaisin sille, jolta sen olen saanut. Käykää tutustumassa molempiin blogeihin!



Kiitoksia kovasti tästä tunnustuksesta, Raisa.

Lapun mukana tuli myös ohjeet:

1. Kiitä linkin kera blokkaajaa, jolta sait tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi tunnustuksen Post it -kuva ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempiblokkaajasi jakavat sen eteenpäin.

Tämä tunnustus ja tehtävä on mielessäni muhinut jo pitempään, enkä halunnut enää viivästystää näiden tunnustusten julkistamista. Valitettavasti se vain tarkoittaa sitä, että tällä kertaa annan tunnustukset vain kolmelle viiden sijaan. En ole pitkään ollut vakituinen vierailija tässä blogien ihmeellisessä maailmassa ja sellaiset blogit, joita säännöllisesti olisin aiemmin lukenut ovat hyvin vähissä tai niiden kirjoittaminen on lopetettu ajat sitten. Tämä ei silti tee tästä kunnianosoituksesta yhtään sen vähäisempää. Olkaa iloisia ja ylpeitä näistä. Tässä ne nimittäin tulevat:

Ensimmäinen tunnustus menee Mokkikselle mahtavasta Kilot Kuriin -blogista. On ollut mukavaa seurata kuinka Mokkis ihan oikeasti saavutttaa tavoitteitaan ja osaa kirjoittaa aiheesta innostavasti ja mielenkiintoisesti.

Toinen tunnustus menee Hippi jumppaa, hippi skumppaa? -blogin Kata-Hipille. Vähäiset kirjoitukset ovat saaneet minut haluamaan lisää ja toivon, että tämä tunnustus saisikin hänet muistamaan bloginsa paremmin.

Tämän kerran viimeinen tunnustus menee innoittemaan aloittelevaa bloggajaa Veeraa, joka on puoli vuotta lueskellut muiden blogeja jääden koukkuun ja nyt aloitti omansakin nimellä: Veera treenaa. Toivotan hänelle intoa, onnea ja hyviä kirjoitushetkiä bloginsa parissa!


Unimaailmaa

Välillä näkee sellaisia unia, että ne jäävät pyörimään mieleen päiväkausiksi tai vuosikausiksi, eikä niistä välttämättä pääse koskaan kunnolla eroon. Ainakaan ennen kuin on tehnyt jotain. Toisaalta unet ovat hyvä muistuttajakin joistain asioista. Siltä varalta, että viimeyön uni ei olekaan sellainen, joka jäisi vaivaamaan, niin ainakin tämä kirjoitus jää minua muistuttamaan.

Unessani nimittäin katsoin tv:stä sarjaa Juuret. Jossain vaiheessa (niinkuin aina unissa) olin kuitenkin itsekin tempautuneena mukaan sarjan tapahtumiin. Ehkä jo itse unessa, mutta viimeistään hereillä tajusin, että tämähän on ollut "pitäisi joskus lukea" -kirjalistallani jo ainakin kymmenen vuotta ellei kauemminkin. Sarjahan perustuu Alex Haleyn kirjoittamaan kirjaan. Mukavaa olisi kyllä nähdä tuo sarjakin uudestaan.

 


Ehdin kirjoittaa jo pitkät pätkät siitä mistä sarja alkaa, mutta tajusin sitten sen spoilaavan ehkä liikoja, jos joku ei tiedäkään tätä kirjaa/sarjaa. Tässä myös mainos vuodelta 1977, joka paljastaa jo enemmän kuin mitä minä suostuin.

Onko joku lukenut tuota kirjaa? Mitä piditte siitä? Millainen oli? Oliko kirjoitustyyli hyvä ja luettava vai tylsä ja laahaava?

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Viillellyt.. eikun viipaloidut kurkut!

Aamuyöhön asti siinä meni, mutta tällaisia herkkuja niistä tuli. Lähes kymmenen purkillista niitä tulikin, niin ei ihmekään että kesti niin pitkään.


Toivottavasti näistä tulee hyviä tai edes syötäviä. Sovelsin näihin kahta eri ohjetta. Eli jos näistä tuleekin täydellisiä, niin onnistuukohan enää koskaan tekemään samanlaisia vaikka yrittäisi.Eri raaka-aineiden määrätkin olivat ihan mitä sattuu. Kurkkuja oli ihan liikaa ja lientä ei meinannut millään riittää. En tiedä onko sitä tarpeeksi kaikissa purkeissa ja jos ei, niin mitenkähän mahtavat säilyä. Makua pääsee arvioimaan vasta viikon tai kahden kuluttua. Tuskin maltan odottaa. Pitäisiköhän tehdä maistiaispäivää varten sämpylöitä ja jonkinlaisia kasvispihvejä. Vai miten muuten tällaisia voi syödä kuin leivän ja hampurilaisen välissä?

lauantai 1. syyskuuta 2012

Kello löi jo viisi...

Heräsin tänään jo ennen viittä. Yli tunnin makoilin sängyssä ja yritin saada uudelleen unta, mutta eipä siitä tullut mitään. Luulikohan alitajunta, että käyn vielä viikonlopputöissä? Aiemmin nimittäin noihin aikoihin perjantain ja lauantain välisenä yönä olin yleensä aina töissä. Nousin sitten pirteänä uuteen aamuun nauttimaan tästä päivästä. Ihaniahan nämä aamuhetket ovat. On niin paljon mukavempaa rauhassa ja kiireettä aloittaa aamunsa ja viettää oma rauhallinen hetkensä kera teemukillisen. Etenkin näin alkusyksystä tuohon oheen kävisi täydellisesti se, että teensä tai kahvinsa joisi pihalla ja levittäisi puutarhapöydälle tuoreen aamulehden. Valitettavasti minulla ei ole puutarhapöytää, ei kunnon pihaa, eikä edes lehtitilausta. Täytyy siis tyytyä tähän tietokoneen ääressä istuskeluun.

Yllä tämänhetkinen teevalikoimani. Keisarin morsian kurkistaa kainosti Ihaan takaa.

Tarkoituksena oli vain hiukan vähentää kahvia, eikä lopettaa kokonaan, mutta nyt olen vahingossa ollut jo yli viikon ilman kahvia. Viime viikon perjantaina aamukahvit join. Sen jälkeen olen kitannut vain teetä ja sitäkin yleensä kofeiinittomana. Ehkä noin joka kolmas päivä olen juonut kofeiinipitoista teetä.

Käytin aamulla aikaa myös ensiviikon lukujärjestyksen tekoon. Olen huomannut, että harvoin saa mitään aikaiseksi tai ainakin unohtaa puolet asioista, jos ei jonkinlaista viikkosuunnitelmaa tee. Nyt vain tuntuu olevan liian monta juttua meneillään. Mistä päästä pitäisi karsia pois, että ehtisi tehdä näitä kaikkia: kuntosalilla käynti, tankotanssitreenit, koulu, puolison kanssa ajan viettäminen, koiran kanssa lenkkeily ja koiran rapsuttelu ja harjaus, kirjojen lukeminen, siivous ja muut kotityöt, nukkuminen ja kaiken tämän päälle tarvitsisi myös sellaista ihan omaa rauhallista aikaa jolloin ei tee oikeastaan mitään ja saa olla ihan yksin. Huh huh. Onneksi ei sentään tähän päälle ole vielä lapsikatrasta. Miten te kotiäidit saatte koskaan yhtään mitään aikaiseksi? Tai mistä asioista te karsitte, että saatte muihin hommiin enemmän aikaa? (Puhumattakaan töissä käyvistä tai opiskelevista äideistä.)

Hiukan helpompaa olisi, jos saisi ihan mielivaltaisesti itse keksiä nuo aikataulut, mutta ei niitä sali- ja tankotanssituntejakaan ole ihan milloin haluaa. Monet hyvät tunnit menevät nyt päällekkäinkin tai eivät muuten vain sovi minun aikatauluuni. Kai sitä jonkinlainen lepopäiväkin pitäisi pitää? Ensiviikolle ei taida sellaista ollakaan. Pitäisiköhän karsia maanantailta pois kaikki muu paitsi koiran kanssa lenkkeily. Se vaan sitten tarkoittaa sitä, etten pääse koko viikolla yogapilatekseen. On jo ihan ikävä sinne. Samoin kuin zumbaan, jota olisi maanantaina aamupäivästä. Olisiko tarpeeksi rauhallinen lepopäivä, jos kävisi vain koiran kanssa lyhyellä lenkillä ja sitten illaksi menisi yogapilatekseen? Tai jos sunnuntailta jättäisikin pois tankotanssin kokonaan, niin illalla menisi vain syvävenyttelyyn.

Onkin tässä päässyt vähän liikaa jäykistymään, vaikka melko notkea kai sitä vieläkin on. Palauttelevien venytysten lisäksi en ole paljoakaan tehnyt mitään "ylimääräisiä" venyttelyjä. Aiemmin muistin reippaasti venytellä ja joskus se olikin varmaan ainoa liikuntamuoto mitä harrastin hyötyliikunnan lisäksi. Harmillista, että se on nyt meinannut jäädä. Siksi nuo ryhmävenyttelyt ovatkin hyviä. Jos muuten on muka koko ajan niin kiire ja paljon touhua, niin siellä ainakin malttaa tehdä rauhassa muiden tahtiin. Yleensä jo pelkkä saliin sisään astuminenkin jo rentouttaa ja kaikki mahdolliset huolet tai kiireet jäävä mielestä välittömästi. On myös helppoa kun on vetäjä, joka määrää mitä tehdään ja kuinka kauan, eikä tarvitse omaa mieltään sillä vaivata. Pitkään olen toiminutkin venytysten puolestapuhujana ja jatkan sitä vieläkin. Venytelkää, venytelkää!

Iltalisäys
Jopas oli päivä. Putkeen siis vedin salilla afrotanssin, zumban ja yogapilateksen.Saavuin salille jo vähän aiemmin ja näin ja kuulin kun muut olivat spinningmaratonilla. Silloin iski vähän kateus. Miksen voinut olla monessa paikassa yhtäaikaa. Siitä on kohta jo melkein vuosi kun olen viimeksi osallistunut siihen. Muutkin maratonit olisivat kivoja. Toivottavasti niitä on jatkossa vähintään yhtä paljon kuin aiemminkin. Nyt kun minullakin on lauantait vapaita ja pystyn niihin osallistumaan. Ne kun ovat aina lauantaisin.

Yllättävän hyvin jaksoin tämän koko rumban Afrossa en muistanut ottaa niin rauhallisesti kuin olin suunnitellut vaan aika täysillä tuli vahingossa vedettyä. Zumbassa olikin sitten ihan uusi vetäjä. Tunti oli hänelle itselleenkin ihkaensimmäinen tässä firmassa. Ihan mielenkiintoinen tunti oli. Ainakin erilainen. Harvoin salilla komennetaan liikkumisen lisäksi myös laulamaan. Loppuvenyttelynä ja -lauluna tuli nimittäin My Heart Will Go On ja tietysti kaikkien zumbaan tulevien pitää osata se. Tunnin jokaisesta biisistä saimme myös kuulla sanan tai pari. Harvemmin muut kertovat biisivalinnoistaan, että mitä ne ovat ja miksi ovat ne valinneet. Alkulämmittely tuntui aivan järkyttävän rankalta ja ehdin jo pelätä millaista lopputunti on, mutta ehkä olin vain niin naatti siitä afroilusta, että lämmittelyt tuntuivat pahemmilta kuin olivatkaan. Etenkin kun samoilla vauhdeilla ei päässyt heti edes jatkamaan, vaan tuntien välissä oli vartin tauko, jolloin ehti liikaa levätä. Olisi varmaan pitänyt se aika käyttää jotenkin lämmitellen, eikä päästää sykettä ihan niin alas.

Viimeisenä yogapilates sujui muuten ihan mukavasti, mutta kädet olivat ihan väsyneet spagetit. Olivatkohan sitten jo eiliseltä päivältä vai noilta aiemmilta tunneilta vai sekä että. Välillä oli vain pakko laskea kädet alas. Ovathan ne nytkin aika nuutuneet. Eräs asia tuli taas tuolla tunnilla mieleen. Eikö muilla ole lainkaan sellaista ongelmaa vai onnistutteko sen jotenkin hampaat irvessä ohittamaan? Monissakin eri liikuntalajeissa(, joita tehdään makuulla tai osittain makuulla) kärsin siitä eniten, että luut hakkaavat ikävästi lattiaan tai että nahkaa hiertää ikävästi jostain. Ei sitä sentään usein tapahdu, mutta aina silloin tällöin joissain liikkeissä. Sitten se saattaa häiritä itse sitä liikettä, jota ollaan tekemässä. Olenkohan vain liian herkkänahkainen vai teenköhän joitain juttuja väärin?

Liikuntaurakan jälkeen palkitsin itseni saunalla ja pienen pienellä shoppailulla. Koskaan vain ei tunnu olevan tarpeeksi liikuntavaatteita, joten niitä oli ihan pakko lähteä hakemaan. Ihanan pirteän näköisiä juttuja löysinkin.Kaikkea näkemääni en viitsinyt ostaa, mutta pistin mieleeni tulevaa varten, jos vaikka jatkossa joutuu ostamaan isompaa tai pienempää tai samaa kokoa, mutta kaikissa eri väreissä! :P

Tuosta paidasta en ole vielä ihan varma, että pyhittäisinkö sen täysin liikunnalle vai käyttäisinkö sitä ihan normaalina paitana vai sorrunko käyttämään sitä molempiin tarkoituksiin. Olen pyrkinyt siihen, että liikuntavaatteet ja muut vaatteet olisivat erikseen, mutta todellisuudessa se ei aina ihan onnistu.

Kotona otinkin sitten yli tunnin päiväunet. Ei tässä muuten jaksaisi enää ollakaan ylhäällä. Kurkkusalaattiakin pitäisi vielä tehdä. Tai varmaankin siskoni innoittamana kokeilen nyt tehdä niistä pelkkiä viipaleita. Toivottavasti tulee edes syötäviä, jollei aivan yhtä hyviä kuin tuosta kurkkusalaatista, jota tein jo aiemmin.

Iltapalakin meni aika myöhäiseksi. Enkä yleensä edes syö näin isoja annoksia iltaisin, mutta tänään olin kuitenkin liikkunut paljon, enkä aiemmin ehtinyt syömään kun nukuin niitä päiväunia. Näytti niin hyvältä, että oli pakko ottaa kuva. Livenä taisi kyllä näyttää paremmalta kuin tässä kuvassa, jonka värit tuntuvat olevan hiukan oudot:



Tuoretta salaattia, kasvissiemenmuhennosmuussia, ja paistettuja muikkuja, NAM!
Huomisellekin jäi vielä hiukkasen.

Jopas lähti lapasesta. Kirjoitinkohan turhaan näin pitkän tekstin? Jaksaakohan kukaan edes lukea tätä?